Herr Johann vom Hasengraben

Herr Johann vom Hasengraben

Herr Johann vom Hasengraben

Susi Herald
Aarnimetsän airut

Johann vom Hasengraben (1472 – ) on hyvin toimeentuleva hansakauppias Lübeckistä. Sinänsä onnekkaan onnettomuuden seurauksena hän kuitenkin asuu nyt perheineen Hukan (Helsingan) pitäjän alueella, pienessä Forsbyn kylässä Suomenlahden rannalla. Eletään vuotta 1527.

Johannin perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. Heidät voi tavata usein markkinoilta ja muista tapahtumista, mitkä keräävät paikalle väkeä seudun kaikilta kolkilta. Lapset ovat 12 – 17-vuotiaita; Siinä missä nuorimmaisin tytär vielä jossain määrin kulkee vanhempiensa matkassa, on vanhin tytär jo varsin itsellinen, ja tahtoo aiheuttaa vähän väliä isälleen harmaita hiuksia. Myös kelvottomia riiustelijoita pitää jo hätyytellä pois neidon kimpusta – mutta toisaalta sopivan vaikutusvaltaisen suvun edustajien kanssa saattaisi toki hyvinkin syntyä myös yhteisymmärrys eduista kyseisessä asiassa…
Lapsista keskimmäinen, poika, on hyvää vauhtia kasvamassa kunnolliseksi nuoreksi mieheksi. Kyllä vesasta vielä suvun seuraava kauppamies saadaan!

Johannin kiinnostus kauppiaana kohdistuu erityisesti näiltä seuduilta pyydettäviin turkiksiin, jotka ovatkin käypää kauppatavaraa. Halutuimpia turkiksia Euroopan varakkaiden sukujen luottovaattureiden keskuudessa ovat esimerkiksi oravannahat, samoin näätä ja kettu. Näitä turkiksia Johann on valmis ostamaan aina hyvään hintaan!

Kauppamiehen elämäntapansa ohella Johann on erittäin kiinnostunut heraldiikasta sen eri muodoissa. Vaakunaheraldiikka on lähellä hänen sydäntään – ja Johann on aina valmis auttamaan ystäviään vaakunan suunnittelemisessa ja toteuksessa. Hoviairuena hän on palvellut jo useita jalosukuisia hallitsijoita, Aarnimetsän Paroni ja itse Drachenwaldin kuningas mukaanluettuna. Hän toimii nykyään Aarnimetsän airuen, “Suden” virassa, hoitaen koko paronikunnan heraldisia asioita. Myös yleinen kiinnostus siihen, miten ihmiset elävät kautta Tunnetun Maailman, on tärkeällä sijalla hänen elämässään.

Johannin suvun historia on vaiherikas. Hänen isoisänsä Hanns syntyi joskus 1410-luvun alussa pienellä tilalla, joka sijaitsi Redniz-joen varrella Hasengrabenin niityillä aivan Schwabachin kaupungin liepeillä, noin kaksi mailia (15 km) Nürnbergin keisarillisesta kaupungista etelälounaaseen.

Hanns perusti vuoden 1430 paikkeilla pienen paikallisen kyläkaupan, mutta siirtyi kohta Schwabachiin myymään oman kylän ja lähiseutujen käsityöläisten tuotteita. Hänet tunnettiin kotipaikkansa mukaan nimellä ‘Hanns der Hasengrabner’ (“Hanns Hasengraben’lainen”) – mistä muodostui pian kauppiaiden keskuudessa pilkkanimi ‘Hanns der gräber’ (Hanns haudankaivaja). Tehdäkseen pilkasta lopun Hanns ryhtyi käyttämään lisänimeä “vom Hasengraben”, joka vakiintui sittemmin hänen suvulleen nimeksi.

Kauppiaan ammatin osoittauduttua oivaksi valinnaksi Hanns muutti Nürnbergiin, joka oli lähiseudun tärkein kaupankäynnin keskus. Kauppahuone ‘Haus Hasengraben’ alkoi menestyä ja Hanns vaurastui.

Vuonna 1437, sadan vuoden takaisen ruton jälleen levittäytyessä Nürnbergin alueelle, Hanns päätti muuttaa Hansakaupunki Lübeckiin, joka oli jo pitkään ollut vilkas kaupankäynnin keskus pohjoisen rannikolla hyvien meriyhteyksiensä takia. Mikä olisikaan parempi paikka kasvavalle kauppahuoneelle!

Hannsin esikoispoika Jorg syntyi 1441. Hän ryhtyi aikuistuttuaan hoitamaan kauppahuoneen toimintaa ja liittyi pian Hansaliiton kauppiaaksi. Hän piti kuitenkin suvun vanhat suhteet eteläisiin kaupan keskuksiin vireinä, sillä kuten Jorg jaksoi aina muistuttaa, “Nürnberger Tand geht durch alle Land“. Kukoistuksensa huipulla olevan Nürnbergin tuotteet olivat tunnettuja ja haluttuja laajalti. Kun sitten tuontitavaroille idästä ja etelästä etsittiin myyntikanavia Lübeckiin, pohjoisen vauraaseen hansakaupunkiin, suvun ja ‘Haus Hasengraben’ -kauppahuoneen nimellä oli jo arvostusta.

Jo ikääntynyt Jorg siirsi v. 1498 kauppahuoneen hallinnan poikansa Johannin vastuulle, tämän ollessa 26-vuotias. Vastikään löydetyn Länsi-Intian kauppareittien nopeasti vilkastuessa päätti Johann tahollaan keskittyä Itämeren kauppaan. Näin kaukana idässä ei ollut kovin ankaraa kilpailua, osaltaan varmasti siksi että merirosvot (kuten esimerkiksi Visbystä käsin toimiva pahamaineinen tanskalainen Sören Norby) olivat alituisena uhkana.
Johann purjehti useita kauppamatkoja Turkuun, Viipuriin ja aina Novgorodiin asti, minkä hoviin ja ylimystöön hän sai luotua oivalliset suhteet. Ahkeran kauppiaan tuotteet – ja ostajien rahat! – vaihtoivat omistajaa ripeästi. Suola ja ylellisyystavarat menivät idässä helposti kaupaksi ja Novgorodin turkikset ja mehiläisvaha olivat arvossaan Lübeckissä. Välisatamana Viipuri oli merkittävä paikallisen kaupan keskus. Saimaan alueen terva oli Lübeckin laivanrakentajille välttämättömyystarvike ja sen tuomat voitot hyvinkin kattoivat kulut pidemmästä matkasta Viipurin kautta.

Syksyllä 1505 Johann oli jälleen kauppamatkalla Turun kautta kohti Viipuria ja Novgorodia, kun kohtalo muutti hänen elämänsä:
Alle päivänmatkan päässä Viipurista hänen aluksensa, koggi “Hilde von Lübeck” haaksirikkoutui syksyn ensimmäisissä myrskyissä aivan rannikon tuntumassa. Laiva saatiin ajettua paljaan luodon kupeeseen ja aluksen miehistö onnistui pelastamaan arvokkaimmat kauppatavarat luodolle, ennenkuin laiva vääjäämättä hakkautui rantakallioon ja vajosi aaltoihin.
Tapauksen oli kuitenkin havainnut mantereelta eräs nuori savolaisneito, Valpuri (Walborg Liucoin), joka oli isänsä mukana matkalla Viipurin ja Turun markkinoille, kulkien suurta rantatietä myöten. He olivat majoittuneet sään paranemista odotellakseen rannikon pieneen kalastajakylään. Valpuri oli merenrannalla myrskyn voimaa ihastelemassa, kun hän huomasi joukon hahmoja sään armoilla pienellä ulkoluodolla. Hän hälytti apuun kylän kalastajat, jotka pelastivat Johannin ja muun miehistön onnettomalta kohtalolta myrskyisällä luodolla. Tapauksesta puhuttiin laajalti – ja Hansakauppiaan pelastanut tyttö tunnettiinkin pian ruotsinkielisessä kalastajayhteisössä liikanimellä “Stormskärs Maja“.

Lähetettyään miehistönsä Turkuun järjestämään paluumatkaa kotiin Lübeckiin, Johann halusi kiittää ja palkita pelastajansa – hyvin viehättävän nuoren neidon – yltäkylläisesti. Novgorodiin tarkoitetut korut saivat uuden omistajan, samalla kun Valpurin isä sai matkaansa Turun markkinoille myytäväksi muutakin kuin vain tervaa ja suolakalaa…

Johann ja Valpuri huomasivat viihtyvänsä toistensa seurassa, alun kielimuurista huolimatta. Eikä aikaakaan kun rakastunut Johann pyysi neidon kättä hänen isältään.

Loppu, kuten sanotaan, on historiaa.

2 thoughts on “Herr Johann vom Hasengraben

  1. Vapaaherra Mikael Ranzow:n luvalla lisää tähän hänen kommenttinsa tarinasta:

    “Pienenä alaviitteenä Johannin tarinaan voi mainita, että kalastajakylän väki oli kyllä jo havainnut luodolle pelastetut tavarat ja oli valmistautunut vanhan rantaoikeuden mukaisiin evakuointi- ja pelastustoimiin.
    Syystäkin suhtautuivat he epäillen sisämaan asukin puheisiin eloonjääneistä ja vasta kun likan kajatus oli levinnyt kaikien matkalaisten ja nimismiehen rengin korviin suostuivat uskomaan ja lähtivät soutamaan luotoa kohti. Nimitys myrskyluodon maija ei siis välttämättä ole vallan riidaton kehu.
    Tokikaan kyseisen kylän asukkaat eivät ole meri- tai rantarosvoja ja olisikin suurta parjausta väittää moista.”

  2. Juu, näin jälkeenpäin lienee selvää, että Johann sai kiittää sinnikästä ja äänekästä tyttöä henkensä pelastamisesta enemmänkin kuin vain yhdellä tavalla. Näihin aikoihin ei ollut tavatonta, että rannikon haaksirikoista ei eloonjääneitä jäänyt kertomaan tapahtumien kulusta…
    http://www.meriarkeologinenseura.fi/haaksirikkoja.html : 1400- ja 1500-luku

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *