Syyskokouksesta terveisiä!

Hei!

Tänään 3.11. oli Hukan sääntömääräinen syyskokous, jossa päätettiin mm. ensi vuoden hallitus.

Ensi vuonna hallitukseen kuuluu:

  • Tuomas (Tuomo Oila) voutina (puheenjohtajana)
  • Walborg (Sini Lindgren) airuena ja varavoutina (varapuheenjohtajana)
  • Elena (Liisa Oila) rahastonhoitajana
  • Izabella (Kirsi Karhapää) tiede- ja taidevastaavana

Lisäksi Mari Voipio jatkaa web-vastaavana.

Jäsenmaksun suuruudeksi ensi vuodeksi päätettiin 17 euroa, joka tilitetään kokonaisuudessaan kattojärjestöllemme Suomen keskiaikaseuralle.

Muuta mitä keskusteltiin kokouksen jälkeen oli muun muassa:

  • Ensi vuonna on Hukan järjestämänä jo kymmenes Kekrijuhla! Jos tuntuu sellaiselta, että voisi olla kiva järjestää se tai jotakin toimintaa sinne tai vaikka kokkailla siellä, kerro ihmeessä!
  • Hukalla oli aiemmin Web-tiimi. Yritellään herätellä tämän toimintaa taas. Jos on intoa esim. luoda sisältöä nettisivuille, tule mukaan! Esim. tapahtumien ja kokousten jälkeen olisi kiva saada nettisivuille lyhyesti kuulumisia. Opastusta ja apua on toki tarjolla. Pyritään myös päivittelemään nettisivujen osittain hieman vanhentunutta sisältöä jossakin vaiheessa – esim. alkuvuodesta voitaisiin pitää joku työpajapäivä aiheeseen liittyen.

t. vouti Tuomas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *