Úr Rakonczay Gergely

Olen Rakonczay Gergely. Nimeni tarkoittaa suomenkielellä "Villi" Gergelytä. Olen Unkarista Balatonin pohjoispuolelta Csobánc nimisestä pienestä linnasta kotoisin. Olen linnanherran kolmas poika, ja esi-isieni levoton veri virtaa suonissani kohinalla. Koska linnamme on pieni, kohtalokseni tuli palkkasoturin ura.

Elettiin vuosikymmentä 1450 ja osallistuin kuninkaani János Hunyadin joukoissa sotaan Turkkilaisia vastaan. Enimmäkseen piirsin karttoja vihollisen taisteluasemista, linnoista ja joukoista, mutta tarpeen tullen osallistuin taisteluun ratsun ja jousen kera. Kuninkaani solmittua sulttaanin kanssa aselevon, aloin hankkimaan elantoni maalaamalla muotokuvia, heistä jotka siitä pystyivät jotain minulle palkkioksi tarjoamaan. Erään tällaisen maalauksen valmistumisen jälkeen jouduin pakenemaan maasta, säilyttääkseni taiteellisen vapauteni. Rakastan kauneutta, eritoten naisissa ilmenevää.

Matkani toivat minut aina Aarnimetsään asti, jossa olen yrittänyt ilahduttaa tapaamiani ihmisiä kertomuksilla kaukaisilta mailta ja tekemällä pikamaalauksia. Olen myös liittynyt mukaan aktiiviseen jousiammuntakomppaniaan, jossa olen yksi vastakaarijousella ampuvista.